Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.05.2012 - 13:11

Isän poismenon sureminen tuntuu viimeaikoina painottuneen unimaailman puolelle. Noin joka toinen yö näen unta, jossa itken hänen peräänsä. Kerran olimme molemmat isä ja minä siinä unessa. Yhdessä itkimme hänen kuolemaansa.

22.03.2012 - 20:31

Täten virallisesti vapautan itseni tämän blogin päivittämisestä.

Into ei vaan tunnu riittävän, joten annan itselleni luvan olla kirjotamatta tänne enää. Toki saan edelleen kirjoittaakin, jos riittävän herkullinen uni tulee vastaan, mutta muuten saan olla kirjoittamatta.

 

22.02.2012 - 10:23

Oon vatsataudissa, mutta se ei estä mua näkemästä unta että,

Minnan kanssa suunnittelimme mässäilyreissua johonkin kebabbilaan.

Toisessa pätkässä hamstrasin pillimehuja ja vessapaperia jostain tukkuliikkeestä.

09.02.2012 - 21:48

Viime yönä pesin Miehen kanssa olohuoneen mattoa. Pesuaineena oli kasvovesi, välineensä pieni tiskisieni ja pesupaikkana olohuoneen parkettilattia. Puhdasta tuli.

08.01.2012 - 22:10

...nimi oli päässäni herätessäni. Kuukkeli ei löytänyt sen nimistä ihmistä. Ilmeisesti Olkitie ei ole sukunimi lainkaan. Olkitie -nimisiä teitä Suomesta löytyi kymmeneltä paikkakunnalta.

07.01.2012 - 17:06

Jälleen kerran, en edes muista monesko kymmenes kerta, kun unissani huomaan, että meidän asunnossa on ylimääräinen huone, jonka olemassaolon olen unohtanut. Nyt muistin huoneen joka oli ollut unessani yli kaksi vuotta sitten. Muistin "lintuhuoneen" ja ajattelin, että kyllä nyt on kulunut niin paljon aikaa, että voin jo ottaa huoneen käyttöön.

28.12.2011 - 21:19

Olin jonkinlainen etsivä ja partnerini kanssa pidätimme Jim Carreyn. Veimme hänet hissiin, jossa otin taskustani paperinenäliinan palasen. Rullasin sen palloksi ja tungin sen Jimin korvaan sanoen: "Here! Have some!"

03.12.2011 - 18:30

Äiti tilasi meille taksia osoitteseen meidänkadunnimi 20 B. Puhelun jälkeen korjasin äitiä, että tämä on kyllä A-rappu, mutta eipä tuo haittaa. Kyllä se taksi tuosta pihasta löytyy. Tällä meidän kotikadulla ei ole numeroita noin pitkälle, en sitten tiedä missä mahdoimme olla.

24.11.2011 - 17:52

Huomasin olevani ison omakotitalon pihamaalla. Talo oli mäen päällä ja kahdelta sivulta sitä reunusti korkea kuusiaita. Piha oli siisti ja siinä oli paljon tilaa autoille. Koin että minun on tarkkaan painettava mieleeni miltä talo näyttää, että tunnistaisin sen sitten myöhemmin. Talo oli kivirapattu, persikkaisen värinen ja siinä oli yksi autotalli. Tallin ovi oli komea, puinen ja ruutukuvioinen. Sisältä talo oli paljon vanhemman oloinen kuin ulkopinnaltaan. Siellä oli lukuisia huoneita mm. iso sali ja suuri keittiö. Keittiöt kaapit olivat kuluneet ja miltei tyhjillään. Ihmettelin miksi niin oli, vaikka talo oli käsittääkseni edelleen asuttu. Talon yhteydessä oli saunatilat, joita vuokrattiin ulkopuolisille. Vuokratoiminnan pyörittäminen kuului talon omistajan velvollisuuksiin. Talon takana oli valtavan iso uudehko terassi, joka oli ylsi talon kahdelle sivulle. Terassin suuruutta selitti saunatiloijen vuokrattavuus.

Olin talosta valtavan riemuissani. En ole ihan varma olimmeko ostamassa taloa, oliko se jo meidän vai mikä oli tilanne.

05.11.2011 - 20:04

Olin äitini kanssa osallistumassa sururyhmään, joka pidettiin entisellä yläasteellani. Mulla oli tosin samaan aikaan jokin toinenkin kurssi ja ravasinkin näiden kahden kurssin väliä ja harmittelin, etten pysty täysipainoisesti osallistumaan oikein kumpaankaan.

 

28.10.2011 - 21:03

Olin Maltalla likkakaverin kanssa. Yritimme päästä jonnekkin musiikkikurssille, mutta sinne olisi pitänyt ilmottautua jo aikoja sitten. Kaverini jäi kurssikeskukseen ja minä päätin kävellä takaisin hotellille. Matkalla päädyin mm. värikkääseen kauppakeskukseen. Jonkin ajan päästä huomasin, että olin täysin eksynyt. Kuljin ympäriinsä ja päädyin häämatkalla käyttämämme hotellin eteen, mutta siinä en majoittunut tällä kertaa. Päätin ottaa taksin, että se veisi mut oikeaan paikkaan, mutta huomasin etten muista enää hotellin nimeä. Soitin ystävälleni ja sain hotellin nimen. Hoin nimeä mielessäni samalla kun etsin taksia. Sellaista en ennen heräämistä kuitenkaan löytänyt. Muistinkin että takseja oli vaikea löytää Maltalla, koska niissä ei ollut mitään tunnuksia, vaan näyttivät samalta kuin kaikki muutkin autot.

26.09.2011 - 13:01

Olin porukoitten parvekkeella. Istuskelimme isän kanssa keinussa ja juttelimme kaikenlaista. Hän oli ilman paitaa - kuten aina auringon paistaessa - ja muistan miten tunsin hänen tutun tuoksunsa. Juttu kääntyi äitienpäivään ja äitienpäiväkukkiin, jotka ovat meillä olleet perinteisesti parvekekukkia. En muista vuoropuhelustamme muuta kuin, että muistutin häntä, että viime äitienpäivän aikaan hän oli jo kuollut. Toisessa kohtaa kysyin tuleeko hän sitten katsomaan minua sairaalaan. Jotain ympäripyöreää hän vastasi, jota en osannut tulkita. Ehkä se oli varovaisen myönteinen vastaus, tai sitten neutraali "katsotaan sitten" -tyyliin.

Aamulla oli taas hyvä olo, kun oli saanut jutella isän kanssa.

12.09.2011 - 13:55

Olimme miehen kanssa hankkineet ison talon. Sen alakertaa oli remontoitu ja nyt pääsin sitä katselemaan. Tilaa oli valtavasti ja kaikki oli suoraan sanottuna vedetty överiksi, mutta ajattelin että kun kerta tilaa on niin miksipä emme tekisi kaikkea hullua. Siellä oli iso tavallinen sauna, erillinen höyrysauna, jonka ovessa oli hassu suihkua muistuttaa kuva, erilliset vessat miehille ja naisille ja suihkutila oli niin iso että sen toisella laidalla oli iso ruskeanahkainen kulmasohva istuskelua varten.

Toisessa päässä oli iso huone pyykinkäsittelyä varten. Kaksi pesutornia ja lukuisia pyörien päällä liikuteltavia laatikoita järjestyksen ylläpitoa varten.

Huoneen toisella laidalla oli telineitä, joissa oli kaikenlaisia koruja ja olipa siellä hylly ja pitkä työpöytä mun kynsilakkoja varten. Olo oli kuin olisin ollut korukaupassa. Ihastelin kaikkea hienoutta ja mielessäni ajattelin, että tätä kaikkea on hienoa saada esitellä ystäville. Ajattelin että heillä tulee olemaan hauskaa, kun näkevät miten överiksi remontin kanssa oltiin menty.

Keskimmäisessä kerroksessa katselin pihamaata, joka oli paljastumassa lumen alta. Ajattelin että on mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea lumen alta paljastuukaan. Vaikka suurin osa pihamaasta oli nurmea, uskoin siellä olevan jotain istutuksiakin.

Ainoa mitä harmittelin oli, että talo oli aika kaukana nykyisestä kotipaikkakunnastani. En pystynyt muistamaan miten olin lupautunut muuttamaan niin kauas.

09.09.2011 - 10:09

En tavallisesti keräile pulloja ulkosalta, mutta unessani innostuin sitä tekemään, kun talomme läheltä löytyi monta maahan heittettyä pulloa. Niitä löytyi jatkuvasti lisää ja lisää. Tuntui kuin jokaisen kerrostalon taka- ja etupihoilla oltaisi vietetty kosteita juhlia. Jossain välissä huomasin, että joukossa oli myös Lidlin pulloja, joten mielessäni päätin palauttaa kaikki pullot sinne.

01.09.2011 - 19:57

Olin jonkin pikkukaupungin keskustassa. Siellä remontoitiin kauppakeskusta. Keskukseen oltiin rakentamassa valtavan isoa kebabbilaa. Paljon etelämaalaisia miehiä oli rakennustyömaalla, joka oli niin pitkällä, että sen saattoi hahmottaa jo ravintolaksi. Ihmettelin miten valtavan iso ravintolasta oli tulossa. Ajattelin että mahtaakohan noin iso paikka edes menestyä. Koitin myös miettiä oliko joku lähikulmien yrittäjä muuttamassa tähän vai oliko siihen tulossa uusi yrittäjä.

04.08.2011 - 22:03

Unessani juhlin parin viikon päässä häämöttäviä serkun häitä. Juhlakansa oli ulkosalla paikallisen Sale-kaupan maastossa. Kauppaa siinä tosin ei ollut, vaan maakumpare, joka kauhottiin pois kaupan tieltä. Letkassa kuljimme eteenpäin. Matkalla näin äidin ja isänkin vieraiden joukossa. Jossain välissä pysähdyin kyykkypissille autojen väliin ja toivoin, etteivät muut häävieraat huomaisi.

18.07.2011 - 20:42

Tämän näkemisestä on viikko. Se osui kohtaan, joka pistää ajattelemaan, että se oli niin tarkoitettu kuin voi vain olla. Edellisenä päivänä olin kaivannut isää kovasti ja unessani sitten sainkin viettää aikaa hänen kanssaan.

Unessani olin isän kanssa matkalla Pohjois-Ranskassa. Eräänä päivänä olimme päättäneet, että menemme käymään Saksassa Bremenissä. Unessa Bremen oli Saksan etelärajan tuntumassa, eli ihan päinvastaisessa suunnassa kuin todellisuudessa. Olimme tulleet Bremeniin taksilla ja kävelimme pitkin katuja.

Isä bongasi kaupunkijunan ja ehdotti nähtävyyskierrosta. Pian selvisi, että viimeinen vuoro lähti juuri vähää aikaisemmin. Harmittelimme sitä hetken ja menimme sitten läheiseen kauppakeskukseen. Sinne meidät opasti paikallinen nainen. Oli myöhäinen ilta ja kaupat olivat menossa kiinni, mutta kiertelimme ikkunaostoksilla. Näimme kaupan, joka myi suomalaisia lehtiä ja kirjoja.

Kauppakeskuksesta lähdettyämme oli tullut jo pimeä ja päätimme lähteä takaisin Ranskaan. Paikalliselta mieheltä kysyin mikä on tämän aukion nimi missä olemme, jotta voisin tilata sinne taksin, mutta isä olikin ottanut taksin jo lennosta.

Ennen liikkeelle lähtöä selvitimme matkan hintaa. Isä tinkasi sitkeästi ja keskustelussa vilahtelivat Saksan ja Suomen markat ja eurot. Lopulta hinnaksi tuli 50€. Hinta oli todella edullinen sillä menomatka oli maksanut 150€.


 

02.07.2011 - 11:18

Veljeni kuului poliisin erikoisjoukkoihin, jotka kutsutaan kun kyseessä on erityisen vaarallinen tilanne. Pieni kauppa oli ryöstetty, mutta ryöstöporukka oli jostain syystä luokiteltu erityisen vaaralliseksi. Veljeni mietti kutsun saatuaan, että hänen on paras lähteä matkaan äidin autolla, ettei häntä tunnisteta tai yhdistetä hänen omaan autoon. Veli palasi illalla, mutta kuulimme, että tilanne oli vielä auki. Poliisit tiesivät missä ryöstäjät ovat, mutta odottivat sopivaa pidätyshetkeä. Veli oli huolissaan meidän muiden turvallisuudesta ja lukitsi talon tarkkaan. Seuraavana päivänä häntä tulivat hakemaan kaksi poliisia, jotka olivat ainoat, jotka olivat tulleet julkisuuteen tämän tapauksen myötä. Muiden operaatioon osallistuvien henkilöllisyys pidettiin turvallisuussyistä salassa.

18.06.2011 - 16:27

Pidimme miehen kanssa radiota. Hän juonsi ensin ja soitteli omia levyjään. Sitten hän ilmoitti, että hänen on lähdettävä ja minun jatkettava. Sain pikaisen selvityksen laitteistosta ja vipstaakeista ja sitten vain aloitin. Laitoin soimaam Baba Lybeckin levyltä kappaleen Nainen (google ei tunnistanut tällaista, enkä muutenkaa löytänyt todisteita Baban musiikillisesta tuotannosta). Kappaleen alun päälle selitin, että tämä on mun powersong. Kehotin kuulijoita soittamaan numeroon, jonka luettelin ja kertomaan mikä on heidän oma powersong

Todellisuudessa mun powersong on Within Temptationin Stand My Ground.

16.06.2011 - 23:53

Viime yön unessa vanhempani ottivat asumuseron. Tai lähinnä isä, kun ei suostunut tiskaamaan tai imuroimaan tai jotain muuta ihan yhtä turhanpäiväistä, päätti asua muualla. Asunto oli alkeellinen, kylmä ja pieni, mutta itsepäisenä isä piti kiinni siitä, että hän ei kotiin palaa. Olin surullinen lähinnä siksi, koska en näkisi isää enää. Olin loukkaantunut äidin puolesta isän lapselliselle temppuilulle ja siksi päässäni oli ajatus, että voi häntä tavata.