Viime yön kavalkadi alkoi raskaissa tunnelmissa mutta keveni onneksi aamua kohden.

Olin joutumassa ruoskittavaksi. Toisille tilanne olisi saattanut olla suurimman fantasian täyttyminen, mutta itse olin kauhun vallassa sillä paikka oli jonkinlainen kinky-luola. Eroottiset värinät olivat kuitenkin todella kaukana omista fiiliksistä. Kylmä hiki virtasi selässä kun katselin välineitä. Viimeisenä rivissä seisoi kaappikello. Kauhuni keskellä ajattelin, että varmaan mua hakataan vielä tuollakin...

Seuraavaksi olin ostoskeskuksessa, joka toimi samalla majoituspaikkana. Levottomana hain omaa makuupaikkaani, jota ei tuntunut löytyvän. Vapaita sänkyjä oli paljon, mutta mikään niistä ei ollut minun. Välillä epäilin, että onko minun tarkoitus ollenkaan yöpyä täällä, mutta minulle vakuutettiin, että täällä on yövyttävä. Joten etsiminen jatkui...

...kunnes huomasin olevani Sallan luona. Löhösimme sohvalla ja yhtä-äkkiä Salla totesi, että Kimmo tulee kohta tänne. Hämmästyin ja ilostuin. Ensimmäisenä totesin, että voi kun alko jännittään, kun eihän me olla Kimmon kanssa koskaan tavattu. Salla kuitenkin tokaisi, ettei tarvitse jännittää ja samassa Kimmo olikin olohuoneessa. Hän oli kovin vakava. Juttelin hänen kanssaan lyhyesti.

Sitten Salla ilmoitti, että hänellä on keittiössä kissanpentuja. Kiirehdin niitä katsomaan. Ne olivat mielestäni tavattoman suloisia. Ihastelin ja silittelin niitä pitkään.