Sallan kanssa seisoimme ison terveyskeskuskompleksin pihalla katsellen sen vieressä olevaa pitkäkäistä rakennusta, joka vaikutti jonkinlaiselta palvelukeskukselta tai -talolta. Salla sanoi innostuneena, että tuossa sulle olisi hyvä työpaikka.
Hetken päästä olimme Sallan kanssa saman rakennuskompleksin pukuhuoneessa pyyhkeet päällä menossa saunaan. Antti ryntäsi ovesta sisään ja antoi Sallalle sormuksen. Sormus näytti ihan kihlasormukselta, mutta Antti käski Sallaa laittamaan sen keskisormeen. Antti poistui ja me huvittuneena hymähtelimme, ettei tainnut vielä rohkeus riittää laittamaan sitä nimettömään.

Toisessa pätkässä olin kirpputorilla ja törmäsin siellä Puuhikseen. Hän kyseli ensin kuulumisia ja sitten alkoi kaupata mulle johtajan paikkaa jossain firmassa. Hän oli täysin vakuuttunut, että se paikka olisi juuri mulle sopiva. Sanoin että vaikka haluankin hallinnollista vastuuta, niin en voi ottaa sitä kovin paljoa talousasioissa, että esimerkiksi budjetin laatiminen ei tule kyseeseen.