Hiljattain edesmennyt asiakkaani Pekka tuli uneeni. Näin unta, että havahduin unestani siihen, että Pekka seisoo sänkyni vieressä. En oikeastaan ehtinyt edes säikähtämään sillä hämärässäkin tunnistin heti hänen kookkaan olemuksensa. Tervehdin häntä ja pyysin istumaan ja juttelemaan. Hän puhui tutun verkkaiseen tapaansa. Kaikkea en muista, mutta muistan miten hän harmitteli, kun joku oli saanut hänestä sellaisen käsityksen, että hän olisi joku ahdistelija tai jotain. Ihmettelin tätä suuresti sillä Pekasta ei ahdistelijaa saisi tekemälläkään. Toinen murhe oli yksinäisyys. Tarjosin hänelle seuraa Artosta (ennen kuolemaa oli ollut Pekalle tärkeä kaveri) sillä en mieltänyt Pekkaa kuolleksi. Artosta puhuessani hän jotenkin ilmaantuikin luoksemme ja yhtyi keskusteluun.