Olin retkellä Vaasassa ja etsin autolleni parkkipaikkaa päästäkseni ostoksille torille. Paikka löytyikin autokadun päästä. Vaasassa oli nimittäin kävelykatujen lisäksi keksitty autokadut, eli kadut, joille jalankulkijoilla ei ollut asiaa. Parkkipaikalla oli kiekkopysäköinti. Yritin saada kiekkoni pyöritettyä näyttämää kello kymmentä (vaikka kello oli 9.25 ja oikea aika olisi siten ollut 9.30), mutta kiekon osoitinviiva oli jotenkin hassusti vinossa eikä se suostunut näyttämään kymmentä. Vaihdoin toiseen kiekkoon, jossa oli valo sisällä ja sen sain laitettua oikeaan aikaan. Lähdin torille.

Torilla katselin ensin postikortteja, jotka olivat kalliita (3€/kpl) mutta kauniita. Niissä oli kuvattuna taidetta, eläinten muotokuvia ja abstraktia taidetta. Toisaalla katselin myös kullanväristä glitterikynsilakkaa. Se oli todella kaunista, mutta en vaivautunut edes kysymään hintaa, koska totesin, että en sellaista tarvitse. Pärjään niillä glittereillä mitä mulla jo on.