Olin vuosien takaisen ystäväni Marian kanssa vieraassa talossa. Äkkiä hän sai päähänsä, että minun piti lähteä hakemaan autontuunausdvdtä hänen kaverinsa luota. Sain hyvin epämääräiset suunnistusohjeet ja lähdin matkaan ajatellen etten ikinä löydä hänen tarkoittamaansa taloa. Perille en päässytkään sillä yskänpuuska herätti minut kun olin kävellyt vain hetken.

Seuraava unipätkä olikin sitten painajainen varustettuna ufoilla ja humanoideilla.
Olin järvenrantatalon kuistilla ja näin kuinka naapuritalon yläpuolelle laskeutui sadepilvien keskeltä ufo. Kauempana järven selällä oli kaksi ufoa lisää. Talon päällä leijailevasta ufosta heitettiin järveen jotain. Kun ufot nousivat takaisin ylös juoksin naapuritaloon katsomaan mitä ufosta oli tiputettu. Se oli naishahmoinen humanoidi. Talonväki seisoi katetulla laiturilla ja sanoivat, että ufot olivat tuoneet mukanaan happosateen, joka oli syövyttänyt heidän talonsa katon. Vilkaisinkin ovesta sisälle ja sade tosiaan tuli sisään kattoon syöpyneistä rei'istä. Meitä laiturilla olevia suojasi aaltopelti, joka kaikesta päätellen kesti happosateen. Humanoidi nousi järvestä laiturille ja vaikka hän näytti ihan tavalliselta naiselta (oli alaston) jostain syystä tiesin, että hän on humanoidi. Humanoidi lähti tulemaan meitä kohti ja puheella yritin viivyttää häntä. Olin nimittäin keksinyt, että järveen satava happosade tuhoaisi hänet kunhan sitä sataisi sinne nyt vielä vähän lisää.
Hetken päästä työnsinkin humanoidin järveen. Ääntäkään hän ei päästänyt, mutta kasvot vääristyivät niin että tiesin suunnitelmani toimineen. Humanoidi kuitenkin ui takaisin laiturille ja yritti uutta hyökkäystä joskin selvästi huonokuntoisena. Työnsin hänet uudestaan järveen ja veden happopitoisuus oli jo kerinnyt kohota niin korkealle, että hän vajosi veden alle. Käännyin talonväen puoleen ja viimeinen mitä unestani muistan on että pohdin ääneen miten pitkään täytyisi odottaa, että happo häviäisi sateesta ja järvestä.