Olin joidenkin tuttavieni kanssa isossa urheiluhallissa, joka oli meille tuttu. Olimme sen sisällä alueella, jossa yleensäkin liikuimme. Huomasin kuitenkin, että eräästä ovesta pääsee uusiin tiloihin. Halli oli jo ennestään mielestämme iso, mutta tutkaillessamme uusia tiloja totesimme sen olevan aivan valtava. Hämmästelimme miten emme olleet huomanneet, että urheiluhallissa oli niin paljon muitakin tiloja. Hihkuimme riemusta kun löysimme uusista tiloista mm. ihanan uima-allasosaston ja minigolfradan. Löytyipä sieltä vielä iso konserttisalikin.

Jostain viereemme hypähti pieni orava, joka söi pähkinää. Seurasin oravaa mielenkiinnolla. Pian kuitenkin orava alkoi yskiä ja tajusin sen olevan tukehtumassa pähkinään. Hätäännyin ja halusin kovasti auttaa oravaa. Varovasti silitin sen selkää kokeillen antaako se koskea. Kun orava ei lähtenyt pakoon, aloin sormillani  taputtamaan sen selkää kuten olisin tehnyt ihmiselle samassa tilanteessa. Taputtelu ei auttanut vaan orava alkoi menettää tajuntaansa. Se häilyi tajunnan rajamailla kun viimein tartuin sitä takajaloista kiinni, roikotin pää alaspäin ja taputtelin sen selkää niin lujaa kuin uskalsin. Sekään ei tuottanut tulosta. Mieleeni ehti jo ajatus, että näinkö tuo pikkuotus kuolee käsiini, kun yhtäkkiä muistin heimlichin otteen. Tuhahdin ääneen, että vatsaanhan sitä pitää taputtaa, niin kuin ihmisillekin tehdään. Annoin pari napakkaa iskua sen pulleaan mahaan ja ryöppy pähkinämurusia syöksyi ulos sen suusta. Orava veti syvään henkeä.
Sen hengitys tasaantui, mutta pian huomasin, että se ei voinut hyvin ja lisäksi siitä oli yhtäkkiä tullut karvaton ja kylmä. Tulin uudestaan surulliseksi ajatellen, että orava kuolee kaikesta huolimatta. Se nukahti syliini ja nukkui siinä hyvän tovin. Viimein se alkoi heräilemään selkeästi virkistyneenä ja lämpöisenä tosin edelleen karvattomana. Pian se hypähti pois sylistäni ja katosi jonnekin. Olin iloinen kun oravan tarina oli tältä osin päättynyt onnellisesti.