Tämä on uneni muutama yö sitten: Rami oli luonani yötä. Heräsin kun eteisestä kuului kolinaa. Nousin pelästyneenä ylös, Ramikin heräsi. Sanoin hänelle, että mene katsomaan kuka minun vessaani meni. Hiivimme molemmat eteiseen ja näimme siellä kaksi naista. Toinen heistä tuli juuri vessasta (Vessan ovi oli eri kohdassa kuin oikeasti. Ovi oli rappukäytävän puoleisella seinällä.) Nähtyäni naiset en enää pelännyt. Naiset sanoivat olevansa mainostamassa jotain, mutta olivat vain vessaa vailla. (hämärä uni)


Sitten viime yön kavalkadiin:

Työkaverini (meidän pieni ydinporukka) oli luonani käymässä. Tarjosin piirakkaa. Jälkeenpäin pelästyin kun tajusin, että olin tarjonnut heille vääränlaista syötävää. Joukossa oli nimittäin yksi keliaakikko sekä pari laktoositonta. En ollut huomioinut mitään näistä ruokavalioista. (neutraali uni)

Olin veljeni kanssa Porissa ja suunnittelimme menevämme meksikolaistyyliseen ravintolaan ja muistelimme valemuistoa, jonka mukaan olimme syöneet siellä kerran aiemmin. (neutraali uni)

Olin lähisukuni kanssa majoittumassa isoon maalaistyyliseen hotelliin. En oikein löytänyt omaa huonettani, mutta minulla oli hauskaa kulkiessani huoneesta toiseen ja ihastellessani sisustusta. (neutraali uni)

Olin jossain isossa koulutuskeskuksessa ja kiertelin sen krääsäkaupassa ihmetellen mitä kaikkea sitä tarjolle laitetaankaan. Minulla oli vain vähän rahaa, enkä oikeastaan tarvinnut mitään, mutta jostain syystä koin velvoitteekseni ostaa jotain. Muistan hämärästi, että jotain sieltä mukaani ostin. Olisikohan ollut joku avaimenperä. (neutraali uni)

Pienessä pätkässä etsin osoitteen perusteella jotain kerhohuonetta tai vastaavaa. Siellä pidettäisiin kurssi, johon minun oli määrä osallistua. Löysin huoneen erään kerrostalon kivijalasta. (neutraali uni)

Vielä muistan hyvin hämärästi pienen pätkän, jossa olin jossain pajamuseossa tai vastaavassa. Tämä saattaa liittyä uneen sukulaisista ja hotellivierailusta. Huone oli isohko ja kauttaaltaan mustunut. Mieleeni tuli lähinnä joku paja tai verstas. Huoneessa oli joku lähisukulaiseni, olisiko ollut isä, ja koin että olimme siellä katselemassa ja ihmettelemässä verstasta. (neutraali uni)


(Aamulla herättyämme Rami kysyi olinko nähnyt mitään unia. Naurahdin ja totesin, että viime yö oli juuri sellainen yö, josta minulla tapana sanoa, etten kerinnyt yhtään nukkumaan kun täytyi katsella niin paljon unia
:)